Rajala Artesan Oy

Rajala Artesanin tausta löytyy keittiöstä ja tarkemmin ruuanvalmistuksen käsityössä. Ruoka on osa meidän indetiteettiämme. Vaikka nykyisin keskitymme usein enemmän liiketoiminnan kehittämiseen ja palveluiden tuottamiseen kokonaisuuksina, niin ruoka on meille tapa toteuttaa itseämme. 

Uskallamme myös väittää, että ruoka on yksi vahvimmista viestintä kanavista mitä ihmisten välissä on. Oli kyseessä kahvit ja pullat, tai pitkä illallinen viineineen, niin ruoka välittää viestin, välittämisestä.

Rajala Artesan Oy.n tarina alkoi halusta kehittää suomalaista palveluliiketoimintaa. Ensimmäinen osa yhtiömme toimintaa oli ravintola- ja palveluliiketoiminnan asiantuntijapalveluiden tuottaminen.

Vuoden toiminnan jälkeen päätimme laajentaa toimintaamme oman asiantuntemuksemme alalle. Luontevana osana liiketoimintaan lisätiin ateriapalveluiden tuottaminen, sekä lounasravintolatoiminta.  Ensimmäinen merkittävä yhteistyökumppanimme on yksi suomen suurimmista hoiva-alan toimijoista, jonka kanssa kehitämme toimintaa ateriapalveluiden tuottajana.

Me uskomme että ruoka ja palvelut ovat parhaimmillaan, kun tekemisestä välittyy aito halu auttaa asiakkaita ratkaisemaan arjen haasteita. 

Osan asiakkaidemme haasteet ovat ruokatuotannossa, johon tarjoamme toimitettavia ateriapalveluita. Pääasiallinen toimintamallimme on toimittaa ateriat tarjoiluvalmiina kahdesti päivässä sovittuihin osoitteisiin, jossa ruuan loppujakelu toteutuu  asiakkaan henkilöstön toimesta.

Osa asiakkaistamme tarvitsee myös ulkopuolista asiantuntemusta liiketoiminnan haasteisiin ja muutoksen, tai kasvun vauhdittamiseen. Näihin haasteisiin tarjoamme matalan kynnyksen asiantuntijapalveluita, joko osana erillistä hanketta, tai pienemmissä projekteissa suorahankintana.  Asiantuntijapalveluissa painotamme aina liiketoiminnan kannattavuuteen ja elinvoimaisuuteen liittyviä johtamisen teemoja, sekä vastuullisuuden kehittämiseen arjen keskellä.

Tämän lisäksi tuotamme Palokasta käsin catering-palveluita koko Jyväskylän alueelle.

Suosittelemmekin ottamaan rohkeasti yhteyttä, niin katsotaan yhdessä, miten voimme autaa juuri teitä.